perjantai 26. syyskuuta 2014

OlenNAINEN

Olenko feministi, koska olen nainen? En ajatellut päivittää ajatuksiani tänne blogiin näin tiheästi, mutta en voi olla kirjoittamatta muutamia  ajatuksia viimepäivien keskustelusta mediassa. UN Women lanseerasi kampanjan He for She, jossa pyritään aktivoimaan miehiä taisteluun tyttöjen ja naisten kokemaa väkivaltaa vastaan. Mielestäni ajatus on huikea. Juuri miestenhän tulisi taistella naisten puolesta.


Olen ollut aina vähän allerginen feminismille, jossa kainalokarvat rehottaa ja rintaliivit poltetaan. Karvani nousevat pystyyn myös naistutkimuksen vihaisista kannanotoista, joissa miehet nähdään naiseuden vihollisina. Monet ovatkin sitä mieltä, että tällaisen vastakkainasettelun aika on ohi. Feminismiä ei enää tarvita. Täytyy sanoa, että Suomessa naiset ovatkin pääosin samanarvoisia kuin miehet ja sukupuoleen liittyvä syrjintä on minimaalista moniin muihin kulttuureihin verrattuna.

Suomessa naiset ovat saaneet äänioikeuden varhain. Tänään juuri on nimitetty taas kaksi uutta naisministeriä. Tämän kaiken on mahdollistanut feministiliike 1800-1900-luvun vaihteessa. Silloin Suomessa oli tarvetta taistelulle naisten oikeuksien puolesta, koska niitä todellakin poljettiin. Tampereella Werstaassa avautui mielenkiintoinen näyttely feminismin historiasta, joka esittelee enemmän vuosien aikana tapahtunutta muutosta.

Vaikka elämme tasa-arvoisessa maassa, emme elä kuitenkaan tasa-arvoisessa maailmassa. Edelleen sukupuoli määrittää ihmisten asemaa ja oikeuksia ympäri maailmaa. Monet naiset ja tytöt kohtaavat järkyttävää väkivaltaa päivittäin vain koska ovat naisia. Yhteisössään he ovat usein voimattomia taistelemaan väkivaltaa ja hyväksikäyttöä vastaan. Tästä syystä miesten on aika nousta puolustamaan naisia ja heidän koskemattomuuttaan.

Emma Watson piti hyvän puheen tasa-arvon tarpeesta He for She - avajaistilaisuudessa. Olen kritisoinut julkkisten käyttämistä näissä hyväntekeväisyyskampanjoissa, koska ne edustavat tietynlaista hyväntekeväisyysmarkkinataloutta. Totuus on kuitenkin se, että ilman näitä julkkiksia itse asia ei sais tarvitsemaansa huomiota. Watsonia uhattiin heti puheen jälkeen alastonkuvien julkaisemisella. Tämä kertoo siitä, miten naisia vastaan edelleen taistellaan myös länsimaissa: pelottelulla ja häpeällä.




Toivon, että miehet aktivoituvat yhä enemmän tämän kampanjan myötä suojelemaan niitä, jotka suojelua tarvitsevat. Silloin ei naisten ei tarvitse taistella enää miehiä vastaan, vaan kaikki voivat taistella väkivaltaa ja alistamista vastaan. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!

Seela

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

todellako?

Totuus. Ajattelin nostaa tämän teeman esille, koska se on ollut suuri teema omassa elämässäni viime vuosina. Olen kasvanut yhteisössä, jossa on opetettu yhtä totuutta. Pitkään ajattelinkin, että se on se ainut oikea totuus, vaikkakin hyvin moninaisesti tulkittu. Maailma ympärilläni on kuitenkin näyttäytynyt toisenlaisena. Mitä enemmän olen lukenut, opiskellut, tutkinut ja tutustunut tähän maailmaan, sitä enemmän olen löytänyt niitä “oikeita” totuuksia. Jokainen haluaa uskoa omaan totuuteensa. Enkä sano, että se on väärin. Mutta miten suhtaudumme toisten totuuteen? Kestääkö totuutemme sen kyseinalaistamisen?

Olen viettänyt viimeiset vuodet yliopistomaailmassa. Siellä vallitseva totuus on se, että totuus on suhteellinen ja muuttuva käsite. Sosiaalipsykologiassa se nähdään sosiaalisen yhteisön tuotteena. Yhteisössä jäsenet omaksuvat tuottamansa totuuden. Yliopiston totuus voi kuulostaa suvaitsevalta, mutta se ei aina välttämättä ole sitä. On aina helpompi laukoa, mikä ei ole totta kuin mikä on.

Kuuntelin tänään Docventuresin radio-ohjelmaa. Siellä haastateltiin ihailemaani maailmanmatkaajaa ja toimittajaa Rauli Virtasta. Mielestäni Raulilla oli loistava pointti siinä, että hän tajusi nuorena etelä-Amerikasta vastaavana toimittajana, että mitä hittoa hän on täällä Suomessa pätemässä mantereesta, jossa ei ole edes käynyt. Siitä oivalluksesta alkoi Raulin seikkailu ympäri maailmaa, joka ei ole vieläkään päättynyt. En ole mikään vertaamaan itseäni Rauliin, mutta olen huomannut tehneeni saman huomion vuosia sitten. On helppoa laukoa totuuksia maailmanmenosta täällä  kotosuomessa kun ympärillä on vain samanmielisiä ja samaan uskovia ihmisiä.


Minä päädyin lentämään lintukodostani maailmalle parikymppisenä, ekaksi töihin Lontooseen. Samalla tavalla kuin ikänäöstä kärsivät ystäväni työntävät paperin mahdollisimman kauas nähdäkseen pienellä printatun, pystyin näkemään paremmin lähelle kun lähdin kauas. Ulkomailla pystyin näkemään minkälaista on olla suomalainen. Vasta kun opin tuntemaan ja hyväksymään erilaisia totuuksia, aloin oikeasti muodostamaan omaani. Totuuteni ei ole vakiintunut, se muuttuu ja elää mukanani. 

Mitä enemmän olen nähnyt elämää, sitä enemmän olen halunnut sitä nähdä. Itseasiassa en halua enää vain nähdä sitä, mikä kyllä on helppoa median jatkuvassa kuvavirrassa, vaan myös kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa, elää kaikilla aisteilla. Minun ei tarvitse matkustaa minnekään kokeakseni uutta, riittää, että pysähdyn ja tarkastelen elämää juuri tässä ja nyt erilaisista näkökulmista. Kuinka paljon olemme valmiita antamaan valtaa muille muokata totuutemme? Meillä on valinnan vapaus, käytetään sitä. Mene, etsi, kysy, katso, koe ja sano vasta sitten. Tieto ehkä lisää tuskaa, mutta kokemus viisautta.

maanantai 22. syyskuuta 2014

muutoksen tuulet


Hei tutut ja tuntemattomat! 

Pitkän hiljaiselon jälkeen olen päättänyt astua näkymättömän bloggaajaprofiilini takaa ja esitellä itseni entisille ja tuleville seuraajille. Olen Seela, kolmekymppinen elämän ihmettelijä. Asun Tampereella ja opiskelen yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja kehitysyhteistyötä. Olen intohimoinen seikkailija ja maailmanparantaja. Näillä kahdella kädellä ei paljoa maailmaa paranneta, mutta haluan olla ainakin huolehtimassa siitä, että en tuhoa sitä kaikkea hyvää mitä vielä on.  Olen kolunnut maailmaa useammalta suunnalta, mutta eniten olen viihtynyt kaakkois-Aasiassa. Niistä ja tulevista seikkailuista tulen ehkä jakamaan jotain tässä blogissa.

Niin kuin aiemmista kuvabloggauksista voi päätellä, olen taiteen ystävä. Tulevaisuudessa tuskin tulen jättämään taidetta taka-alalle. Annan kuvien edelleen puhua puolestaan. Tulen silti kirjoittamaan jotain kantaaottavia tekstejä ja otoksia elämästä, jotka toivottavasti avaavat ajatuksia ja keskusteluja  myös blogini sisällä. Kaikki postaukset kumpuaa omista sosiaalipsykologiaan, kehitysyhteistyöhön, kulttuuriin ja hyvinvointiin liittyvistä kiinnostuksenkohteistani.

Tervetuloa jakamaan kanssani ilma jota hengitän!
Seela