keskiviikko 26. marraskuuta 2014

marraskuun iloksi

Hei taas ystävät! Ajattelin nyt jakaa yhdestä tärkeästä onnellisuuttani lisäävästä tekijästä. Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos yksi osa kärsii, reagoivat siihen muutkin osat. Monen fyysisen sairauden takana on psyykkiset ongelmat ja yksi parhaista masennuksen hoitokeinoista on yllättäen liikunta.

Voin sen verran jakaa elämästäni, että olen viime vuosien aikana käynyt läpi rankkoja prosesseja. Huonoja päiviä on ollut enemmän kuin hyviä. Olen siis joutunut kartottamaan/karsimaan elämääni ja etsimään asioita, jotka todella tuottavat minulle hyvää oloa ja auttavat jaksamaan. 


Yhdeksi tärkeäksi onnellisuuttani lisääväksi tekijäksi on muodostunut jooga. Eikä mikä tahansa jooga, vaan tavallinen kotijooga, jota voi harjoittaa vain laskeutumalla sohvalta lattialle ja keskittymällä hengitykseen ja läsnäoloon. Avaamalla kehon lukkoja,  nostan mielialaani ja levollisuuttani. 

Minun salainen joogaopettajani on tällä hetkellä mahtava Adriene Texasista (yogawithadriene.com). Hän on hauska ja innostava nettiopettaja, joka saa minut aina hyvälle tuulelle. Haluan jakaa kanssanne tämän ystäväni ihan vain siksi, että jos täytät elämäsi vain pitäis pitäis-ajatuksilla, etkä jaksa lähteä kodin ulkopuolelle urheilemaan, niin kokeile Adrienen piristävää ja rentouttavaa seuraa!

lauantai 1. marraskuuta 2014

unelmat luovat todellisuutta

Unelmat todella luovat todellisuutta, usko tai älä. Olen itse saanut olla mukana toteuttamassa yhtä huikeaa unelmaa. Pääsin käymään Nepalissa ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten. Rakastuin tuohon värikkääseen maahan, sen vuoriin ja kauniisiin ihmisiiin. Taisin sitten kerran fiilistellä noita maisemia facebookissa ja kaverini Juho kysyi, että haluaisinko lähteä Nepaliin uudestaan. Vastausta tuohon kysymykseen ei tarvinnut miettiä, se oli selvä: Kyllä! Koska mennään?

Juholla oli hullu ajatus ajaa autolla Nepaliin hyväntekeväisyyden nimissä. Hän oli käynyt Kathmandussa naisten turvakodissa, jossa valmistettiin upeita koruja. Nuo korut oli saatava Suomen markkinoille, että turvakoti voi laajentaa toimintaansa. Vähitellen erilaisten ihmisten unelmista kasvoi yhteinen suunnitelman. Suunnitelman mukaan minä matkustan lentokoneella Nepaliin valokuvaajan kanssa hoitamaan korujen tilauksen, pojat taas päättivät ajaa postipakulla perässä hakemaan korut Suomeen. Suunnitelma kuulosti jo tässä vaiheessa aikas riskialttiilta, mutta juuri täydelliseltä: KUNNON SEIKKAILULTA.


Matkustin Nepaliin heinäkuussa 2012 ja löysin sieltä ihanan pienen turvakodin, jota johti huikea pastoriperhe. Siellä asuvat tytöt olivat avoimia ja sydämellisiä, vaikka heidän taustaltaan löytyi kaikenlaisia elämän kolhuja ihmiskaupasta huumeongelmiin. He olivat löytäneet turvakodista perheen, jossa heidän oli hyvä olla. Tytöt eivät olleet siellä vain hoidettavia. He kantoivat vastuuta ja pitivät huolta toisistaan sitä mukaa kuin voimaantuivat. Erään kerran turvakoti oli saanut lahjoituksena kasan helmiä, joista tytöt olivat alkaneet valmistaa koruja, aluksi vain huvin vuoksi. Korut eivät osoittautuneet miksi tahansa tekeleiksi, vaan olivat huikeita, taidokkaita ja ennen kaikkea kauniita koruja. Olin mykistynyt minkälaisia uniikkeja taideteoksia tytöt olivat saaneet aikaan.

Olin ennen Nepalia asunut Bangladeshissa ja omaksunut vähän sellaisen mentaliteetin, että kehenkään ei voi täysin luottaa, kaikesta piti itse pitää huolta. Nepalissa jouduin heti muuttamaan ennakkoasennettani. Ihmisiin voi ja pitää luottaa. Jos he pettää luottamuksen, sitten kannattaa ottaa varotoimet käyttöön. Ennakkoasenteista ei ole kuin haittaa. Ihmiset osoittautuvat yleensä luottamuksen arvoiseksi jos he näkevät, että heihin luotetaan. Roskakoriin siis kaikki ajatukset siitä, että Aasiassa länkkäriä yritetään aina vedättää. Hassua kyllä, turvakodin tytöillä oli samanlaisia ennakkoluuloja meitä kohtaan: heillä oli kokemuksia siitä, kuinka tyttöjen kärsimyksistä oli yritetty repiä otsikoita Suomen mediaan. Onneksi yhdessä löysimme yhteiset päämäärät ja keskinäisen luottamuksen.

Lähdimme toteuttamaan lähes mahdotonta projektia kolmessa viikossa. Tarkoitus oli saada 1000 uniikkia korua myyntiin. Lähtökohta oli se, että vastassani oli muutama tyttö ja kaappi täynnä sekalaisia koruja. Kävin siis ensin läpi hurjan määrän koruja, jotka lajittelin niihin, jotka otetaan ja niihin jotka jätetään. (Kaikki eivät  valitettavasti olleet priimaa tai suomalaiseen makuun.) Muutaman päivän jälkeen aloin tilaamaan parhaista koruista useampia kappaleita ja silloin yläkerran korupajassa alkoi käydä tohina. Huone täyttyi tytöistä, jotka sormia ja varpaita käyttäen alkoivat tehdä koruja hurjaa tahtia. En ole koskaan käynyt kaupallisen alan kouluja ja excellkin on ollut huonolla käytöllä. Hädässä taidot keksitään ja niinpä kehitin jonkinlaisen listan koruista, niiden väreistä, materiaaleista, hinnoista jne, että voimme Suomessa perustaa niille nettikaupan. Toteutimme myös mainoskuvaukset, joissa oli malleina korujen tekijöitä. 


Kolme viikkoo painoimme töitä yötä päivää ja täytyy sanoa, että olin aikamoisessa stressissä. Sopivassa paineessa sitä saattaa kuitenkin syntyä huikeita tuloksia. Taksissa, matkalla pomppuista tietä majapaikasta töihin, huomasin hymyileväni. Olin onnellinen, vaikka pää löi kattoon ja radiossa huusi epämääräinen musiikki. Tuon kaaoksen keskeltä löytyi rauha. Olin keskellä seikkailua, tekemässä jotain sellaista, minkä lopputuloksesta minulla ei ollut vielä mitään hajua. Monenlaisten kommervenkkien ja ”haasteiden” jälkeen saimme kuin ihmeen kautta työmme sellaiseen malliin, että pystyisimme jatkossa tilaamaan koruja Suomesta käsin. Viimeisenä päivänä kun kaikki oli tehty, sain tytöiltä halauksia, enkä voinut kuin itkeä. Jäi niin harmittamaan, että en ehtinyt ystävystyä heidän kanssaan enempää.



Kun minä olin matkalla Suomeen, lähtivät pojat pakulla Nepaliin. Heidän seikkailunsa on ihan oma tarinansa. Siitä tarinasta on nyt elokuva elokuvateattereissa! TÄMÄ KANNATTAA NÄHDÄ! Aivan käsittämätöntä minkälainen spektaakkeli pienen porukan unelmoinnista kasvoi. Ystäväni Eeva pääsi toteuttamaan oman unelmansa perustamalla Nepalin koruille ja muille kehitysmaissa valmistetuille eettisille tuotteille kaupan Store of Hope. Korut on lähes loppuunmyyty, mutta ei hätää, valikoimista löytyy kaikenlaista kahvista nokkoshuiveihin ja uusia tuotteita on jatkuvasti tulossa. Autolla Nepaliin-projektin myötä Kathmandun turvakoti on pystynyt laajentamaan toimintaansa ja Nepalin köyhimmille lapsille on pystytty perustamaan viisi koulua, puhumattakaan siitä kaikesta mitä elokuvan tuotoilla voidaan vielä saavuttaa.

Mitä tästä kaikesta haluan sanoa, että UNELMOIKAA SUURIA ja tarttukaa mahdollisuuksiin. Elämän kuuluu olla seikkailu. 

Seela